Mitä sinä näet tässä itse ottamassani kuvassa... Vai näetkö mitään?
onsdag, september 01, 2010
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Hälsning
Tervehdys, oi kulkijain.
Blogilla ei periaatteessa ole mitään tyylisuuntaa. Kuvia, mielipiteitä, -tiloja, -oloja ja osa siitä, mitä päässäni liikkuu. Kaikki kuvat, mitä blogissani esittelen, ovat minun ottamiani, ellen toisin mainitse... (:
Blogilla ei periaatteessa ole mitään tyylisuuntaa. Kuvia, mielipiteitä, -tiloja, -oloja ja osa siitä, mitä päässäni liikkuu. Kaikki kuvat, mitä blogissani esittelen, ovat minun ottamiani, ellen toisin mainitse... (:
- Jones
- 18-vuotias lukion kolmatta vuotta käyvä poika kirjoittelee elämästä kaupungin ulkopuolella asumisesta ja olemisestaan. Lähin kaupunki, missä asuu, on todella pieni ja sinnekin on matkaa... Mitä tapahtuu? Siinäpä kysymys. Kirjoittaa todella sekaisin olevaa tekstiä, yhdistäen monia ihmisiä ja tapahtumia... Yrittää vähentää huulirasvan käyttöä.
Bloggintresserade
Awww
Etiketter
aamu
aforismi
arvoitus
blogi
elokuva
eläin
elämäntapa
ennätys
epäreilu
euroviisut
haluaminen
harrastus
hiukset
hunaja
huoh
huulirasvariippuvuus
hygienia
hyväolo
internet
joulu
juhla
julkkis
juoma
kaupunki
keho
kesä
kevät
kiertoteksti
kipeä
kone
koulu
kuulumiset
kuvaposti
kännykkä
kännykkäposti
laiva
lakko
laukku
lumi
maisema
menneisyys
muistot
musiikki
pehmolelu
peli
pohdinta
rakkaus
reissu
ruoka
sade
siivous
sitruuna
skootteri
stressi
syksy
talvi
tavoite
televisio
tulevaisuus
unelmointi
uni
urheilu
vaatteet
värjäys
Puhut kyllä hyvinkin asiaa, koska minäkin tiedän hyvinkin tuon, että huonon itsetunnon ja -luottamuken kanssa on oikeastikkin hyvin vaikea elää loppupeleissä. Ja ymmärrän myös sen että sinuu surettaa, ettei sulta kysellä mitään ja oletetaan asioita. Koska olen myös monet kerran kokenut sen. Mutta itse kun tykkään kysllä usein ihmisten kuulumisia, nii olisi myös mukavaa, että edes jotkut näkisivät sen vaivan, että tulisi juttelemaan ja kyselemään kuulumisia
SvaraRaderaHmm... Tämä sivu oli pitkään auki, kun mietin vastausta. En oikeastaan osaa edes vastata sinulle mitään järkevää, asiat pyörivät liikaa.
SvaraRaderaKuulumiset ja toisen asioista tietäminen ovat tosiaan tärkeä osa ihmissuhdetta. Mulla ittelläni on vähän vaikeuksia, kun mä vaan haluan tietää kaiken. Mä en tiedä, mistä se johtuu, mutta mä loukkaannun tosi helposti, jos joku jättää kertomatta jotain. Mä tiedän, että kaikki ei kuulu mulle, mutta se vaan loukkaa. Varsinkin se on äärimmäisen inhottavaa ja loukkaavaa, kun suoraan sanotaan: "En kerro", kuten joskus täällä valitin eräästä entisestä kaveristani. Mut silti jotenki tunnen kokoajan, et mä puhun ittestäni liikaa, enkä tiiä muista mitään; kuulumisia.
Mun mieli on tosi ristiriitainen.
Niinpä, se olisi kyllä mukavaa, jos joku kysyisi, se lämmittäisi mieltä.
Oikeastaa osasin jo arvata, ettei kommenttiini taida olla mitenkään helppo vastata. Niin sen takia en odottanutkaan järkevää vastausta. Mutta yllätyin, että sain järkevän vastauksen! :)
SvaraRaderaKyllä minäkin loukkaantuisin jos kysymykseeni sanottaisiin suoraan, ettei aijo vastata, varsinkin sillon jos kysymys ei ole mitenkään hirveän henkilökohtainen, ja vastaus olisi silti itselle tärkeä.
Eikä minun mielestäni ole paha asia, että puhuu itsestään paljon, mutta sitten jos toinen ei puhu itsestään mitään. Itse ainakin turhautuisin suuresti.
Se todellakin lämmittää mieltä, jos joku on kiinnostunut asioistani sen verran, että tulisi kysymään kuulumisia, eikä se ole edes kysyjälle mikään kova vaiva.
Nimenomaan. Se on tärkeä saada tietää, mitä toiselle kuuluu.
SvaraRaderaMutta toisaalta mietin asiaa siten, että onko edes järkevää kysyä kuulumisia, jos tietää, ettei saa vastausta.? Tai saa vastauksen, että "Joo joo iha hyvin menee". Hienoa kyllä on, jos asiat sujuvat kuten "pitääkin", mutta kai sitä silti voisi edes jotain kertoa? Tai ehkä ei vain ole tarpeeksi luotettava. Onko tällainen vastaus niin mukava? Mesessähän aika usein keskustelu alkaa kaavalla "Moi" "Moi" "Mitäs sä?"... Siitä on helppo aloittaa, josta keskustelu lähtee.
Mut miten oikeessa elämässä kysytään kuulumisia? Ei sitä joka päivä viitsi hyviltäkään ystäviltä ""vinkua"" tietoa, "mitäs sulle kuuluu". Jos tuttava/ystävä/mikälie ei tahdo kertoa ilman kysymistä, mitä se merkitsee? Ehkä ajattelee, että tota ei kiinnosta, mutta ainakin henkilökohtaisesti minua itseäni kiinnostaa kaikki ystäväni.
Mut jos ei luota niin paljoa, että tahtoisi kertoa, mitä se meinaa? Onko ystävyyttä olemassa ko. tilanteessa?
Tietenkin, jos vähään aikaan ei ole nähnyt, on ihana kysyä ja hymyillen kysyä "Mitä sulle kuuluu? Kiva nähdä" ja sitten kysyttävä kertoo yleensä positiiviset asiat. Mut voiko Mitäs sulle kuuluu -kysymyksellä kysyä negatiivisia asioita? Musta tuntuu, että ei voi. Tai ainakaan vastausta ei tipu.
Mutta nyt aloin miettimään, jos kysyn "Mitäs sulle kuuluu?". Mitä siinä itseasiassa kysytään? Siihenhän ihan hyvä vastaus on: "hyvää kuuluu", koska periaatteessa kysyin, mutta silti minusta tuntuu, etten halua sitä vastausta... Vaan haluan ns. "perusteluja." (En tietenkään mitään kymmenen sivun esseetä, vaan ihan tietoa, miksi kuuluu hyvää. Tai miksi huonoa...)
Ja juuh, tunnen tota samaa. Mäkin turhaannun kyllä nopeasti, kun tuntuu, että itse pölötän liikaa, ketään ei kiinnosta. Mutta jos ketään muu ei halua kertoa mitään, minulla vaan tulee puherefleksi. Välillä voisi vain olla hiljaa ja odottaa, mitä muilla olisi asiaa... Vai olisiko ollenkaan. Siinä kiusallinen hiljaisuus?
SvaraRaderaHarmittaa, että jo kommentoin tähän, mutta, jotenkin se on hukkunut kumminkin.
SvaraRaderaJa nyt jouduin uudelleen miettimään, aivan kun siinä ei jo mennyt tarpeeksi kauan (:
Mutta siis, minusta on aina oikein kysyä kuulumisia, se on vain osoitus siitä että, hei minua kiinnostaa sun kuulumiset eli minua kiinnostaa myös hyvin vointisi ja elämäsi.
Niiltä ihmisiltä en usein kysele kuulumisia joita näen lähes joka päivä koulussa, ja vaikka puhuttaisiin koulun ulkopuolella. ei sitä siltikään tule kysyttyä. Siinä tapauksessa on jo pakko kysyä mitä toiselle kuuluu , jos toinen viestittää tekemisillään tai muilla sanomisillaan ettei kaikki ole ok. Mutta mielestäni siis kysymyksellä ”mitä kuuluu?” voidaan kysyä myös negatiivisista asioista.
Kasvotusten itse en yleensä kuulumisia kysyttäessä kerro negatiivisista asioista. Jätän ne vain kertomatta, koska tahdon vaikuttaa siltä, että kaikki on hyvin. Varsinkin niille ihmisille joita pääsee näkemään hyvin harvoin. Silloin on mukava keskittyä kaikkiin kivoihin asioihin ja siihen, että on vihdoin päässyt näkemään sen ihmisen. Mutta enhän minä tiedä onko se oikein?
Itse olen kanssa useasti miettinyt kysymyksen todellista tarkotusta. Enkä ole saanut sitä selville vieläkään. Mutta tahdon minäkin ns. mitään sanomattomaan vastaukseen perusteluita, jos vastaus on ”hyvää kuuluu” täytyyhän siihen olla jokin syy tai tekiä. Mutta itsellä on kuienkin tapana sanoa että ” ei tässä kummosia” tai ” en osaa vastata” jos en osaa selkeästi kertoa kuulumisia. Mutta kyllähän joku voi ottaa nuokin vastaukset siltä kantilta, ettei kaikki välttämättä olekkaan hyvin. Vai mitä itse ajattelisit?
Vaikutat tosi mukvalta ihmiseltä, juuri sellaiselta, että oi,tuohon ihmiseen tahdon tutustua. Mutta en usko, että sinä itse olet saanut minusta kummosta kuvaa näiden kommenttien perusteella. Tai enhän minä tiedä (:
Toivottavasti et saanut sammaa, tai samanlaista sitten kahta kertaa.
Tuo "Ei tässä kummosia" tai "en osaa vastata" on niin vaikeaa tulkita. Myönnän, että käytän itsekin yleensä "Ei mitään erikoista". Yleensä, jos sen laitan, ei vain ole tapahtunut mitään kummallisempaa. Ei mitään ihmeellistä. Toisaalta, koko elämäni on niin sirpaleina, etten oikeastaan tiedä, mitä laittaisin. Tuntuu jotenkin teennäiseltä laittaa "hyvää". Tai no, ainahan jos sanon niin, kyllä ihmiset sen varmaan tajuavat, että "tolla on viimeinki tapahtunu jotain hyvää sen elämässä" En mä muuten sanois, että hyvää kuuluu.
SvaraRaderaMulla on tuo kasvokkain puhumisesta vähän vaikea. Jotenkin tuntuu niin vaikeelta avautua ihmisille niin, että se on vieressä. On paljo helpompaa esittää ilosta ja hymyillä, kun se, että alkais parkumaan ja kertomaan asioita. Ei ei. Se on mesessä /vastaavassa paljon helpompaa, mut se tuo mulle sellasen olon, et "mä kerjään vaan huomioo", vaikka oikeasti en sitä tee ja haluaisin vain, että ystävät sen tietäisivät.
Toi on vaikee kysymys, onko oikein kertoo negatiivisia asioita ihmiselle, jota harvoin näkee. Musta se hetki pitäis olla iloinen jälleennäkeminen, mutta jos tilanne vaan on se, että haluaa kertoa, niin kai se on oikein. Se on vain eri asia, pystyykö. Onko luottamus enää heihin niin iso, kun he ovat olleet poissa pitkään? Tähän yksi omista kokemuksistani. Minulla on eräs kaveri aika kaukana, joita tulee nähtyä hirvittävän harvoin. Silti luotan häneen sataprosenttisesti ja monesti olen purkanut oloa hänelle jälleennäkemisissä. Hän on yksi parhaimmita ystävistäni, joka ymmärtää ja jolle on helppo puhua. Tiedän sisimmässäni, että häntä kiinnostaa, hän haluaa tietää. Siks oon kertonu sille paljon.
Mut jos tilanne on se, että ei oo kumminkaan sataprosenttista hyvä ystävä -luottamussuhdetta, niin en tiedä, pitäisikö sitä aikaa käyttää itkuun. Vaikea tilanne...
On muuten todella mielenkiintoista "keskustella" kanssasi. Tällaista pohtimista en olekaan vähään aikaan kokenut. Varmasti olet sinäkin mukava ihminen! Ainakin tämä ns. keskustelu on tuonut mieleeni sellaisen kuvan.
Totta! On meinaan ollut hyvin mielenkiintoinen ja antoisa "keskustelu" En meinaan ole pohtinut kenenkään kanssa näin syvällisiä varmaan koskaan, tai ainakaan hyvin pitkään aikaan.
SvaraRaderaEnhän minä tiedä kummiskaan, kuinka omituista sinusta on jutella aivan ventovieraan, joka on vain tullut jättämään yhden kommentin blogiisi, ja toisen jne. Olisi hauska pohdiskella joskus lisää, mutta en tiedä onnistuuko se.
Olen myös iloinen siitä, että olet saanut minusta mukavan ihmisen kuvan. Koska se pelottaa mua usein, minkälaisen kuvan itsestäni annan ja mitä muut ajattelee minusta.
En mä nyt tiedä onko se outoa. Ihan ilahduttavaa se on. Kyllä me varmasti tulemme vielä pohdiskelemaan ja puhumaan syvällisiä, jos blogiani luet. :D
SvaraRaderaJooh... Mulla on just toi sama... Netissä ns. randomina minua se ei paljoa haittaa, mutta oikeassa elämässä, ihan tuskaa: Kokoajan miettii, mitä toinen ajattelee.
Varmasti aijon jatkaa blogisi seurailua. Eli seuraavia syvällisiä pohdiskeluja odotellessa :D
SvaraRadera